Navigation
Your cart
Your cart is empty.

Näiden vinkkien avulla luot täydellisen tuloksen itseruskettavalla

1. KUORI IHOSI

Tämä on kenties kauniin ja pitkäkestoisen lopputuloksen kannalta tärkein seikka. Jos ihosi pinnalla on paljon kuollutta ihosolukkoa, ei itseruskettava pääse imeytymään siihen tasaisesti. Kuorimalla ihon päivää ennen itseruskettavan levitystä varmistat, että ihosi on vastaanottavainen ja rauhoittunut mekaanisen kuorinnan aiheuttaman hankauksen jäljiltä.

2. VAHAA JA KOSTEUTA

Jos haluat poistaa ihokarvojasi vahaamalla, tee sekin vähintään vuorokautta ennen itseruskettavan levittämistä. Vahaaminen ärsyttää väistämättä ihoa, joten toimenpiteen ja itseruskettavan levityksen väliin kannattaa jättää aikaa. Ihokarvojen vahaaminen voi viedä mukanaan myös ihon pintakerrokseen kiinnittynyttä itseruskettavaa, joten siitä syystä toimenpide tulisi suorittaa etukäteen. Muista kosteuttaa ihosi kuorimisen ja vahaamisen jälkeen. Kuivalle iholle levitetty itserusketus voi jäädä epätasaiseksi.

3. PESEYDY JA VÄLTÄ KOSMETIIKKAA

Itseruskettava tulisi levittää puhtaalle ja kuivalle iholle tasaisen lopputuloksen varmistamiseksi. Käy siis suihkussa, anna ihon kuivua, äläkä käytä hajuvettä, deodoranttia tai esimerkiksi kosteusvoidetta ennen itseruskettavan levittämistä.

4. VALITSE ITSELLESI SOPIVA ITSERUSKETTAVA

Nykyään markkinoilla on tarjolla jos jonkinlaista itseruskettavaa, sillä viime vuosina niiden suosio on lähtenyt huimaan kasvuun ihmisten käydessä yhä terveystietoisemmiksi. Kaupan hyllyltä löytyy niin voiteita, vaahtoja kuin suihkeitakin, mutta mikä näistä on paras vaihtoehto?

Voiteilla ja vaahdoilla voi saavuttaa myös tasaisen rusketuksen, mutta niiden käyttäminen on varsinkin aloittelijalle haastavaa. Monelle myös itseruskettavan levitykseen käytettävä hanska tuottaa vaikeuksia. Suihkutettava versio on helppo valinta – levitys voi onnistua jopa 2 minuutissa.

Myös tuotteen laadukkuus kannattaa ottaa huomioon. Kaikissa itseruskettavissa on jonkinlainen tuoksu, mutta edullisemmissa tuotteissa se on usein voimakkaampi ja monesti hyvinkin epämiellyttävä. Monet kuluttajat ovat huomanneet halvempien versioiden lopputuloksen olevan useammin enemmänkin oranssi, kuin miellyttävän kullanruskea. Myös itseruskettavissa pätee siis sääntö ”laatu maksaa”.

5. OTA KASVOJEN HERKKÄ IHO HUOMIOON

Luonnollisin lopputulos saavutetaan, kun kasvojen ja vartalon iho on samaa sävyä. On tärkeää huomata, etteivät kaikki itseruskettavat, yleensä vaahdot, sovi kasvojen herkemmälle iholle, sillä ne saattavat tukkia ihohuokosia ja olla joskus jopa syypää epäpuhtauksien syntymiselle. Ne voivat myös aiheuttaa ihoärsytystä käytettynä silmien herkän ihon ympärillä. Monet brändit tarjoavat omat itseruskettavansa kasvoille ja vartalolle, ja aina sävyt eivät täsmää. Useat suihkutettavat tuotteet sopivat kuitenkin käytettäväksi niin kasvojen kuin vartalonkin iholle. Muista aina tarkistaa asia pakkauksestasi ennen käyttöä.

6. KORJAA TULOS TARVITTAESSA

Aina kokeneinkaan itseruskettajan levittäjä ei onnistu ja iholle saattaa syystä tai toisesta jäädä tummempi läikkä. Erityisesti käsien kuiva iho on altis virheille. Usein korjausliikkeeksi suositellaan ihon kuorimista, mutta se ei aina tepsi. Toinen tehokas keino on haalentaa läikkää sitruunan ja ruokasoodan muodostamalla seoksella. Tarkoitusta varten on olemassa myös kaupasta ostettavia tuotteita.

7. ÄLÄ MEIKKAA TAI PESE IHOASI HETI

Useimpien itseruskettavien päälle ei suositella meikkaamaan ainakaan heti – tuloksesta voi pahimmassa tapauksessa tulla epätasainen. Tarkista myös itseruskettavasi ohjeista, milloin peseytymistä aikaisintaan suositellaan.

8. PIDÄ RUSKETUSTASI YLLÄ KOSTEUTTAMALLA

Kosteuttaminen on kuorimisen lisäksi yksi tärkeimmistä seikoista kauniin rusketuksen ylläpitämiseksi. Älä siis pelkästään jätä kosteutusta päivää ennen levitystä suoritettavaksi, vaan huolehdi siitä myös jälkikäteen. Näin rusketus paitsi pysyy kauniina ja tasaisena, kuluu myös kauniimmin pois hilseilemättä. Muista, että ihosi kuntoon vaikuttaa ulkoisen kosteutuksen lisäksi myös nestetasapainon ylläpitäminen, joten juo runsaasti vettä!